Vuosikokous 2015

30.4.2015

Puchheimin saksalais-suomalainen klubi piti 30. huhtikuuta 2015 tämänvuotisen vuosikokouksensa. Sääntöjen mukaan johtokunta valitaan joka toinen vuosi uudelleen. Tänä vuonna oli taas vaalivuosi. Jo neljä vuotta sitten valitut johtokunnan jäsenet asettuivat melkein kaikki uudelleen ehdolle tähänastisiin tehtäviinsä ja heidät valittiin taas tälläkin kertaa: puheenjohtaja: Dr. Manfred Paulus – 1. varapuheenjohtaja: Ulrike Wörner – 2. varapuheenjohtaja: Dr. Ulla Williams. Rahastonhoitajaksi valittiin uudelleen Wilfried Bach. Kuno Saatze, joka oli vuosien ajan hoitanut sihteerin tehtäviä mallikelpoisesti, ei asettunut enää ehdokkaaksi. Hänen tehtäväänsä ilmoittautui Elisabeth Hübscher, joka myös valittiin. Ingeborg Keil valittiin uudelleen äänivaltaiseksi jäseneksi. Eroavan Josef Sedlmairin tilalle valittiin toiseksi äänivaltaiseksi jäseneksi Wolfgang Wuschig. Kassantarkastajaksi valittiin uudelleen Renate Ertl, ja Elisabeth Hübscherin tilalle uutena tähän tehtävään Rochus Ponn. Jäsenet hyväksyivät johtokunnan valmistaman ehdokaslistan kokonaisuudessaan.

Yhdistys saattoi vuosikatsauksessaan todeta vuoden 2014 olleen menestyksekäs. Kohokohtiin kuuluivat talvinen Lapinmatka, 2. Puchheimin Mölkkykilpailut, jotka saivat hyvän vastaanoton, ja osanotto Puchheimin kaupunkijuhlaan järjestämällä suomalaisia pelejä ja kilpailuja.