Kouluruoka 70 vuotta

1.9.2018

100 vuotta sitten Suomi taisteli monien kehitysmaille tyypillisten ongelmien kanssa. Maatalouteen perustuva elämäntapa vaati koko perheen työpanoksen, myös lasten. Jos joku lapsista sai etuoikeuden käydä koulua, se oli usein perheen poika. Tytöistä kouluun pääsivät vain harvat.

Augusta af Heurlin oli yksi ajan suurista kansalaisvaikuttajista, joka toimi erityisesti tyttöjen koulutuksen hyväksi. Hän oli vakuuttunut siitä, että yhteiskunnan kehitys vaati naisten tietotaito ja että kaikki lapset oli saatava kouluun. Ratkaisu oli yksinkertainen: koululaisille tarjottaisiin lämmin keitto koulupäivän aikana. Tämä auttaisi sekä lasten jaksamista koulussa, että toimisi vanhemmille houkuttimena lasten kouluun lähettämisessä.

Augustan af Heurlinin perustama Koulukeittoyhdistys pystyi jo vuonna 1918 (vuosi Suomen itsenäistymisen jälkeen) tarjoamaan 18 000 lapselle mahdollisuuden ilmaiseen lämpimään kouluateriaan. Kouluruoka oli tarkoitettu alussa vain vähävaraisille, mutta pian tavoitteeksi muodostui kaikille lapsille kuuluva etu. Sotavuosista huolimatta, vuonna 1943 koululakiin tehtiin lisäys, jonka mukaan viiden vuoden sisällä koko maan kouluissa oli järjestettävä kaikille oppilaille maksuton lämmin ateria.

Aluksi kouluruoka koostui lähinnä puuroista ja velleistä. 1950-luvulla lautaselle tuli kaali- ja lihakeittoja. Tuoreita kasviksia ja hedelmiä tarjoiltiin mahdollisuuksien mukaan. 1970-luvulla ruokalistat monipuolistuivat vauhdilla: risotto, jauhemaksapihvit ja kanaviilokki tulivat listoille. 2000-luvulle tultaessa ruokalistoihin haettiin entistä enemmän vaikutteita ulkomailta, kun muun muassa lasagnet ja tortillat ilmestyivät lautasille.
Terveellisellä ja monipuolisella kouluruoalla on todettu olevan suuri vaikutus koululaisten jaksamiseen ja oppimistuloksiin. Kouluruokailu ei ole ainoastaan ruokakasvatusteko; kouluruokailu myös tasa-arvoistaa oppilaiden elinolosuhteita.

Muissa maissa, kuten Englannissa, Suomea käytetään kouluruokailun mallimaana. Myös Suomeen virtaavat ”PISA-turistit” istutetaan aluksi kouluravintolan ruokapöytään.
Oppilaiden kaikkien aikojen suosikkiruokien Top 5: lihapullat ja perunamuusi, makaronilaatikko, pinaattiletut, kalapuikot, ja broiler-currykastike ja riisi. Ruoka-annoksen hinnaksi tuli vuonna 2017 Salossa 3,71 euroa.

                                                                                   Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.