Päiväksi vapaaehtoistyöhön

15.2.2017

Lounaismaan Osuuspankin työntekijöillä on mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä työajallaan. Jokainen työntekijä voi käyttää vuoden aikana yhden päivän työaikaansa vapaaehtoistoimintaan. Pankissa ja sen omistamassa kiinteistökeskuksessa on yhteensä 180 työntekijää.

Ensimmäiset työntekijät lähtevät ulkoilemaan Kukonkallion vanhainkodin vanhusten kanssa.

Pankin toimitusjohtaja toivoo, että mahdollisimman moni pankkilainen lähtisi mukaan vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoistyö on työntekijöille kuitenkin täysin vapaaehtoista.

Pankin tempaus on osa pankkiryhmittymän Suomi100-ohjelmaa. Ryhmittymä antaa satavuotiaalle Suomelle 100 vuotta vapaaehtoistyötä.

Pankki on avannut vapaaehtoistyön avoimen välityspalvelun. Eri järjestöt ja yhdistykset voivat hakea sivustolta vapaaehtoistyön tekijöitä.

Tavoite on tehdä vapaaehtoistyön löytämisestä entistä helpompaa. Uuden sivuston kautta kynnys lähteä mukaan vapaaehtoistyöhön on nyt matalampi.

                                                                                             Salon Seudun Sanomat