Vientikauppa takkuaa Venäjän suuntaan

21.9.2016

Salolaisyritysten vienti Venäjälle takkuaa, ja suurimpia syitä tilanteeseen ovat Venäjän pakotteet ja ruplan kurssi. Euroon nähden heikentynyt rupla on tehnyt Venäjälle vietävistä tuotteista kalliita.

Kalustevalmistaja Piiroinen Oy kertoo Aasian kilpailukyvyn Kiina mukaan lukien olevan vahva. Sieltä tulee tavaraa halvalla ja aasialaisten kanssa joutuu kilpailemaan julkisista hankinnoista. Niiden hintatasoon ei päästä suomalaisella hintatasolla.

Hollantiin tehdyt kaupat korvaavat Venäjän vientiä. Lokakuun lopulla Pi Collection-mallisto on esillä Kölnin messuilla. Se on kalustemallisto julkiselle sektorille, joka tehdään Salossa. Uuden malliston yli 3000 tuolia on menossa Hollantiin.

Salon Halikossa toimiva Heinä Oy valmistaa välineitä, joilla testataan laitteiden kestävyyttä. Markkinat ovat Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Yhtiön tämän vuoden tulos ei ole kasvanut, mutta vuosi 2015 oli ennätyksellinen, kun liikevaihto tuplaantui. Yhtiö sai yrityshistoriansa kaksi suurinta kauppaa Etelä-Koreaan ja Yhdysvaltoihin. Tällä alalla on eniten potentiaalia Pohjois-Amerikassa tällä hetkellä.

                                                                            Salon Seudun Sanomat