Nick Brandt – on This Earth, a Shadow Falls

3.3.2015

Yhdysvaltalaisen valokuvataiteilijan Nick Brandtin näyttely On This Earth, a Shadow Falls sisältää runsaat 60 suurikokoista mustavalkoista valokuvaa. Ne ylistävät Itä-Afrikan uhattua ja ainutlaatuista villieläinluontoa.

Nick Brandt määrittelee itsensä taiteilijaksi, ei luotokuvaajaksi. Eläinkuvillaan hän antaa kasvot Afrikan alkuperäisille asukkaille eli eläimille. Toisaalta hän haluaa ilmentää ilmaston muutoksen vaikutusta eläinten nykyisiin elinolosuhteisiin.

Nick Brandtin syvälliset ja myötäelävät muotokuvat eläimistä haastavat tavanomaisen eläinvalokuvauksen stereotypiat. Brandtia ei kiinnosta toimintaa ja dramatiikkaa täynnä oleva, tilannekiihkeä villieläinkuvaus. Hän ei kuvaa teleobjektiivilla etäisyyksien päästä kohteesta, vaan hakeutuu kohdettaan lähelle ja käyttää laajakulmia. Kamerana Brandt käyttää analogista filmikameraa.

Kaliforniassa työskentelevä Nick Brandt syntyi 1966 Lontoossa. Hän opiskeli 1980-luvulla maalaustaidetta ja elokuvaohjausta. Vuonna 1992 Brandt muutti Yhdysvaltoihin ja aloitti siellä kaupallisen uran sekä valokuvaajana että lyhytelokuvaohjaajana. Hän suunnitteli mainosvideoita mm. BMW:lle ja Guinnesille. 1990-luku kului musiikkivideoita kuvaten kuuluisille taiteilijoille. Kuvatessaan Michael Jacksonin ”Earth Song” –musiikkivideota 1995 Tansaniassa, tästä matkasta muodostui paitsi maailman ehkä kuuluisin musiikkivideo, myös käännekohta Brandtin uralle. Hän lumoutui Afrikan luonnosta ja innostui villieläinten suojelusta.

Vuodesta 2001 lähtien Nick Brandt on omistautunut kokonaan Afrikan eläinten valokuvaamiselle. Vuodesta 2002 Brandt on rakentanut Afrikan villieläin-aiheista valokuvatrilogiaa, josta Salon taidemuseossa nähdään kaksi ensimmäistä osaa.

Saloon näyttely tuli Oslon ja Tukholman kautta ja jatkaa täältä Moskovaan.

Näyttely Salon Taidemuseossa 17.5. 2015 asti. Näyttely on ollut auki vasta yhden kuukauden ja vieraita on käynyt yli 8000.

                                                              Salon Taidemuseon tiedote 3.3.2015

 

 

 

                                                                                       

                                                                        

                                                                        Lion Before Storm