Venäläisten turistien lomabudjetin kutistuminen näkyy kulutuksessa

10.1.2015

Vuodenvaihteen hiihtohissit ovat autiot Itä-Suomessa. Jos elettäisiin viime vuotta, hiihtohissien avautumista odottaisivat jo pitkät venäläiset uudenvuoden lomailijoiden jonot. Tilanne ei kerro kuitenkaan turismin romahduksesta vaan muutoksesta lomakäyttäytymisessä.

Venäläisten määrät rinteissä eivät ole vähentyneet, mutta nyt he saapuvat vasta iltapäivällä. Ilmiö johtuu ehkä siitä, että he keskittyvät aikaa vievään itse tehtyyn aamiaiseen nopean hotelliaamiaisen sijaan.

Hidasta ylösnousua ei myöskään selitä vilkas yöelämä, sillä venäläisiä ei siellä paljon näy kohtalaisesta tarjonnasta huolimatta.

Puoliltapäivin mäen laelle nousevat ensimmäisten joukossa pietarilaiset Julia Sevalneva ja Eldar Novruzov. He ovat matkustaneet autolla ja vuokranneet pari mökkiä muutaman ystävänsä kanssa. Lomamatkasta ei tingitä, mutta säästäminen näkyy lomanvietossa.

-Ennen tulimme lentäen, mutta porukalla autokyyti on halvempi. Myös ison mökin vuokraaminen usealle maksaa henkeä kohti vähemmän. Lisäksi toimme ruokakasseja Pietarista, joita täydennämme paikallisissa kaupoissa. Aamiaiset ja illalliset teemme itse, ja vain lounas nautitaan ravintolassa, Sevalneva kuvaa uusia tottumuksia.

Venäläisten turistien määrä supistui neljänneksellä edellisvuodesta. Menetystä korvaavat talven tuloon heränneet suomalaiset, joista monilla on ollut pitkiä vapaita vuoden vaihteen molemmin puolin. Venäläisten osuus asiakkaista on runsaat puolet.

-Ruplan kurssikehityksen vuoksi monet ovat näemmä sijoittaneet kalliisiin autoihin, joiden uusimpia malleja voi ihastella rinnekeskusten pihoilla. Ruoasta sitten säästetään, pihvi on vaihtunut pitsaan, kertoo hotellin johtaja Pekka Allinen.

Järjestetyt matkat ovat vähentyneet radikaalisti venäläisten matkatoimistojen konkurssien myötä. Matkat tilataan suoraan netistä.

Lapissa venäläisturistien osuus on noin viis prosenttia koko ulkomaalaisturistien määrästä. Alustavien tietojen perusteella vuodenvaihteen venäläisasiakkaiden määrä tippui noin viidenneksellä. Pahimmillaan syksyllä arveltiin, että venäläisturisteja saapuisi Lappiin jopa 40 prosenttia vähemmän kuin aiemmin. Kato ei ole ollut kuitenkaan niin suuri. Kassavirtaa ovat korjanneet italialaiset ja Kaukoidästä saapuneet turistit sekä britit.

                                                                                  Salon Seudun Sanomat 10.1.2015