Biojalostamo suunnitteilla

1.3.2017

Furetan Oy suunnittelee perustavansa Saloon biojalostamon, joka jalostaisi oljesta, kaislasta ja lehtipuusta biopohjaista liikennepolttoainetta.

Toteutuessaan jalostamo työllistäisi jopa satoja ihmisiä. Jalostamoon tulisi pysyviä työpaikkoja, ja lisäksi työpaikkoja tulisi muun muassa raaka-aineiden kuljetukseen sekä valmiin polttoaineen kuljetukseen.

Suurin työllistävä vaikutus tulisi Saloon. Salo on valikoitunut jalostamon paikaksi, koska täällä on sopivasti raaka-ainetta. Korsimassan suhteen Varsinais-Suomi on ihan ykkösaluetta. Raaka-ainetta toimitettaisiin jalostamoon noin 100 kilometrin säteeltä.

Oljen käyttö toisi lisätuloja maatiloille, ja prosessista on mahdollista saada myös lannoitetta pelloille.

Tällä hetkellä selvitellään muun muassa jalostuksen teknistä prosessia, raaka-aineiden saatavuutta ja jalostamon kilpailukykyisyyttä.

Menee vähintään vuosi, ennen kuin investointipäätös voidaan tehdä. Kyseessä on jopa 150 miljoonan euron investointi.

Hankkeeseen haetaan valtion investointitukea, EU-rahoitusta ja yksityistä rahoitusta. Mikäli rakentamisvaiheeseen päästään, sen on laskettu kestävän kaksi vuotta. Sen jälkeen jalostamo voisi aloittaa toimintansa.

                                                                                               Salon Seudun Sanomat